Matkaohjelma
24.4. Lähtö Tampereelta klo 17.30. Vikinging Grace Turusta Tukholmaan klo 20.55.
25.4. Saapuminen Tukholmaan klo 6.30. Ajamme Karlsborgin linnoitusvaruskuntaan Vätternin rannalla. Tänne oli sodan syttyessä tarkoitus siirtää kuningas, hallitus ja valtiopäivät. Käymme linnoituksen mielenkiintoisessa museossa. Ajo yöpymispaikkaan Oslossa.
26.4. Ensin käymme Holmenkollenilla. Sieltä ajamme Vikelandin ihmeelliseen patsaspuistoon. Aamupäivän päätämme Akershusin linnassa ja erittäin informatiivisessa sotamuseossa, missä on mm. hieno Nato-osasto. Puolenpäivän jälkeen menemme Oslovuonoa seuraten paikkaan, missä Hitlerin hyökkäys Norjaan kohtasi vahvaa vastarintaa ja taistelulaiva Blücher torpedoitiin. Ajo Kongsvingeriin, missä yöpyminen.
27.4. 1500-luvun loppupuolelta lähtien aina 1700-luvulle saakka iso joukko suomalaisia, erityisesti keskisestä Suomesta, muutti paremman elämän perässä Ruotsin ja Norjan rajamaihin, joita sittemmin alettiin kutsua nimellä Finnskogar. 1800-luvulla metsäsuomalaisia oli jo n. 40 000. Vaikka kieli on muuttaneiden useimmilta jälkeläisiltä jo unohtunut, niin suomalaisperinne elää vahvana. Jälkeläisiä on jopa Ruotsin kuninkaallisissa. Tutustumme Svullryaan, Östmarkiin ja Lekvattnetiin, jotka parhaiten edustavat suomalaiskulttuuria. Ajamme yöksi Eskilstunaan.
28.4. Aamupäivällä tutustumme Tukholman eteläpuolella puolustusvarustuksiin, joita ruotsalaiset tekivät ennen I ja II maailmansotaa. Iltapäivän vietämme Ruotsin sotamuseossa Tukholmassa. Vapaa-aikaa saattaa jäädä hetkinen. Vikingin ́Glory klo 20.00 Turkuun, mihin
saavutaan 29.4. klo 7.35. Tampereella n. klo 11.



Hinta
€ 795,-/ 2-hh (jos 36-40 lähtijää)
€ 850,- (jos 30-35 lähtijää).
1-hh lisämaksu € 185,- (sis. myös laivan 1hh).
Sisältää: bussimatkat Tuovisen turistibussilla, laivamatkoilla Inside-hytti ja aamiaiset, hotelleissa ruokailut illalla ja aamiaiset, kenttälounaat ja museomaksut.
Ilmoittautuminen
Sähköposti: turpeinen@kolumbus.fi
Puh: 040-7418314
Ilmoittautuminen Helenalle 20.3. mennessä.
Vastuullinen matkanjärjestäjä: Tilausliikenne V-H Tuovinen.
Huom! Ryhmämatka ei sisällä
peruutusturvaa, joka oikeuttaisi maksunpalautukseen esim. sairaustapauksessa.
Muista ottaa mukaan passi tai Poliisin antama henkilöllisyystodistus, sekä matkavakuutus!