Aaro Olavi Pajari (17. Heinäkuuta.1897 Asikkala – 14. lokakuuta 1949 Kokkola) oli suomalainen kenraalimajuri ja kaksinkertainen Mannerheim-ristin ritari.
Aaro Pajarin isä oli Suomalaisen puolueen kansanedustaja ja opettaja Olli Pajari ja äiti Maria Helena Laatunen. Ylioppilaaksi Pajari kirjoitti vuonna 1916 Lahden yhteiskoulusta, seuraavana vuonna hän liittyi suojeluskuntaan, osallistui Suomen sisällissotaan joukkueenjohtajana ja komppanianpäällikkönä. Pajari haavoittui Oulun ja Heinolan taisteluissa. Hän suoritti vuosina 1918–1919 lyhyitä tilapäisupseerikursseja ja jäi sotilasuralle. Pajari osallistui Aunuksen retkeen, suoritti Kadettikoulun tutkinnon ulkopuolisena ja yleni kapteeniksi 1923. Pajari suoritti Sotakorkeakoulun ensimmäisen kurssin vuosina 1924–1926 ja sai yleisesikuntaupseerin arvon 1931. Hän palveli komppanianpäällikkönä eri joukko-osastoissa 1919–1926, suojeluskuntapiirin päällikkönä Pohjois-Karjalassa 1926–1930 ja Pohjois-Hämeessä 1932–1939. Välillä hän oli kaksi vuotta suojeluskuntain esikunnan koulutusosaston päällikkö.
Talvisodan alkaessa Pajarilla oli everstiluutnanttina komennossaan JR 16. Pajari johti talvisodan ensimmäisen suomalaisten kannalta menestyksekkään operaation lyömällä Tolvajärven taistelussa Neuvostoliiton 139. divisioonan 12. joulukuuta 1939 ja etenemällä sitten noin 40 kilometriä itään Aittojoelle. Hänet ylennettiin
everstiksi 18. joulukuuta 1939. Tolvajärvellä Osasto Pajari toimi Ryhmä Talvelan osana, ja Talvelan siirryttyä
Kannakselle Pajarista tuli koko ryhmän komentaja.
Jatkosodan alkaessa eversti Pajari komensi 18. divisioonaa, joka suoritti elokuussa 1941 läpimurron Kannaksella, joista sotatoimista Pajari nimitettiin 14. syyskuuta.1941 Mannerheim-ristin ritariksi numero 12. Hänet ylennettiin kenraalimajuriksi 3. lokakuuta.1941. Vuonna 1942 hän johti Suursaaren valtausta. Pajari siirrettiin 3. divisioonan komentajaksi 21. lokakuuta.1943, jossa tehtävässä hän toimi 21. lokakuuta.1944 saakka. Neuvostoliiton suurhyökkäyksen aikaan kesäkuussa 1944 Pajari komensi 3. divisioonaa Karjalan kannaksella sekä VT-aseman että VKT-aseman taisteluissa.
Lapin sodassa rohkealla operaatiolla suoritetusta Tornion kaupungin valtauksesta Pajarille myönnettiin Mannerheim-risti toistamiseen 16. lokakuuta.1944.
Pajari kärsi sydänvaivoista, ja hän kuoli sydänkohtaukseen työmatkalla Pohjanmaalla vuonna 1949. Hänet on
haudattu Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle sankarihautojen läheisyyteen.
Pajari saavutti legendaarisen maineen. Hän oli ristiriitainen ja värikäs persoona, jota monet kollegat arvostelivat mutta alaiset arvostivat. Pajarin ja hänen miestensä välille muodostui poikkeuksellisen voimakas side. Jo sodan aikana miehet alkoivat kutsua itseään ”Pajarin pojiksi”.
Näihin poikiin kuuluivat muun muassa Finlaysonin sosiaalijohtaja ja kansanedustaja Eero Kivelä, Tampereen kaupunginjohtaja Erkki Lindfors sekä Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja ja opettaja Lauri Santamäki. Heistä Lindfors ja Santamäki loivat sotien jälkeen Tampereen aseveliakselin, jolla oli suuri vaikutus Tampereen kehitykseen.
Vuonna 2006 perustettiin Pajarin Poikien Perinneyhdistys, jonka toiminta-alueena on Pirkanmaan maakunta, eli alue joka muodosti vuonna 1939 Pohjois-Hämeen sotilaspiirin.