Kesäkuun alun merellinen rannikkolinnake- ja majakkakierros oli Tuomon ja Essen hyvin suunnittelema ja valmistelema tämän kesän ohjelmamme päätapahtuma. Tuomon jalkaleikkauksen takia loppuvalmistelut ja kellottaminen jäivät Essen harteille. Yhdessä Hilkan kanssa he tekivät jälleen perusteellista työtä. Kaikki oli hyvällä mallilla!
Huhtikuun alussa tilanne muuttui dramaattisesti! Esse kuoli yllättäen ja hommat jäivät Tuomon yksin hoidettaviksi. Ensimmäiseksi oli selvitettävä mitä Esse oli valmistellut ja sopinut! Tuomo selvisi tilanteesta ja hoiti matkan kunnialla maaliin. Kiitos Tuomolle!
Tämän kertaisella sotahistoria- ja kulttuurimatkallamme me vierailimme kahdella rannikkotykistölinnakkeella – Rauman edustalla Kuuskajaskarilla ja Hangon edustalla Russarössä. Matkaan sisältyivät myös käynnit Kylmäpihlajan ja Bengtskärin majakoilla. Matkan vastuullisena järjestäjänä oli ensimmäistä kertaa Salon Matkatoimisto ry. Meidän onneksemme Tuula Tuovinen hoiti kuitenkin vielä hotelli- yms varaukset ja kuljettajanamme oli vanhassa tutussa sinisessä bussissa V-H!
Kylmäpihlaja ja Kuuskajaskari
Ensimmäisenä päivänä siirryimme aamulla varhain Tuovisen sinisellä maanteitse Raumalle, josta purjehdimme ensimmäiseksi m/v ”Apollonialla” Kylmäpihlajan majakalle.
Kylmäpihlajalla vietimme aluksi saaren kalliolla kauniissa kesäsäässä muistohetken Esselle. Tilaisuuden aluksi lauloimme yhteisesti virren 170 Jumala ompi linnamme ensimmäisen säkeistön. – Todettakoon, että edellisen kerran teimme näin Virossa Vatseliinan kirkolla 30.1.2009. Silloin oli tapahtunut yhtä yllättävää: Yhdistyksemme silloinen puheenjohtaja, Helenan puoliso Kari Turpeinen oli menehtynyt äkillisesti runsaat pari viikkoa aikaisemmin.
Virren jälkeen muistelin kadettitoverini, kaksinkertaisen kurssiveljeni ja elinikäisen hyvän ystävämme kanssa viettämiäni hetkiä yhteisellä sotilaan tiellämme. Kummankin uraan vankasti vaikuttanut yhteinen kurssimme oli ISL 12:n tekninen opintosuunta Sotakorkeakoulussa vuosina 1977-79. Kurssimerkit me saimme historiallisesti SKK:n vuosipäivänä 1.11.1979 juhlavassa tilaisuudessa Ilmapuolustuksen ylemmässä yhdistetyssä sotilaskomentaja- ja insinööriopistossa Odessassa – keskellä Ilmatorjuntaohjus 79 Petshora-opintojamme. Ohjelmassa oli myös Essen ”priimuspuhe” – arvalla ratkaistuna. Vaikuttava oli Essen johtaman suomalaisten sotilaiden kuoron esitys Lokakuun vallankumouksen 62. vuosipäivänä 7.11.!
Kertasin seuraavaksi kursorisesti Essen sotilasuran todeten lopuksi, että sotilaan tiemme kohtasivat vielä kerran symbolisesti Maavoimien materiaalilaitoksen esikunnassa, josta Esse lähti esikuntapäällikön tehtävistä reserviin samalla ovenavauksella kun minä tulin laitoksen johtajaksi.
Meille kaikille on varmaan jäänyt lähtemättömästi mieliin Essen toiminta yhdessä Tuomon kanssa toisena sotahistorian asiantuntijanamme ja ennen kaikkea matkojemme ansiokkaana oppaana.
Lopuksi kohotimme maljan Essen muistolle sekä retkemme ja yhdistyksemme onneksi. Kuohuviiniperinnehän on tullut retkillemme Essen aloitteesta. Elämä jatkuu!
Omatoimisen saareen ja majakkaan tutustumisen jälkeen jatkoimme sitten Kuuskajaskarin linnakesaarelle.
Entisellä 26.5 hehtaarin kokoisella linnakesaarella armeijan tunnelma on yhä vahvasti aistittavissa. Saarelta löytyy monia mielenkiintoisia puolustusvoimien tutustumiskohteita, kuten esimerkiksi neljä armeijan käytöstä poistamaa rannikkotykkiä, joista yksi on edelleen toimintakuntoinen. Kävimme paikallisen oppaan johdolla tuolla tykillä ja sen tuliasemaluolassa. Saarelta löytyy myös merivalvonta- ja tulenjohtotorni.
Linnakkeen päätykki oli
152/50 T Canet, joka on 152/45
-tykin vuonna 1956 nykyaikaistettu versio varustettuna Tampellan 50 pituuskaliiperin putkella. Kantama sillä oli noin 25 kilometriä. Käytännön tulinopeus kartussilaukauksia käyttäen oli 4–6 laukausta minuutissa.
Toimiessaan linnakkeena saari kuului Turun Rannikkorykmenttiin. Linnake muutettiin valmiuslinnakkeeksi vuoden 1996 alussa, varusmiesten poistuttua sieltä lokakuussa 1996 vartiolinnakkeeksi ja sittemmin linnake kylmeni kokonaan vuoden 2000 lopulla.
Nautimme maittavan keittolounaan linnakkeen ravintolassa. Mielenkiintoisena käyntikohteena oli vielä lintu- ja kivinäyttely.
Saareen tutustumisen jälkeen palasimme Raumalle ja siirryimme yöksi Turkuun. Majoituimme siellä Seurahuoneelle ja nautimme hotellissa maittavan illallisen.
Bengtskär
Turusta siirryttiin 11.6. aamulla Hankoon, jossa ensin käväisimme Mannerheimin perustamassa ja vuosina 1927 – 33 omistamassa ”Neljän tuulen tuvassa” – sateen sattuessa sateessa. Sitten matkasimme tuulisessa kelissä m/s ”Summersea´lla” Bengtskärin majakkasaarelle. Maihinnousu sateiselle saarelle oli sekin haasteinen!
Saarivierailumme alkoi oppaan tarinalla majakasta ja kalliosaaren omistuksesta käydyistä kiivaista taisteluista heinäkuussa 1941. Omatoimisen tutustumisen aikana hyväjalkaisimmat kävivät jopa majakan huipulla – 52 m merenpinnasta. Haahkoja näkyi hautomassa ympäri saarta. Niitä kerrotaan pesivän saarella ihmisten turvissa yli 500! – Koko ajan jatkunut sade kyllä latisti käyntiämme.
26- 27.7.1941 25-vuotiaan ltn Fred Lutherin johdolla käyty Bengtskärin taistelu oli vaiherikas, verinen, mutta suomalaisten kannalta voittoisa. Kun taistelu aamuyöllä oli kiivaimmillaan, siihen osallistui maalla, merellä ja ilmassa yhteensä noin 1500 miestä. Kahakan päätyttyä illan suussa saaressa ei ollut jäljellä enää yhtään taistelukelpoista venäläistä sotilasta. Suomalaisten tappiot kaatuneina olivat 32 sotilasta ja venäläisten 60 – 100.
Bengtskäristä palasimme hieman rauhallisemmassa kelissä Hankoon, jossa yövymme alun perin Lars Sonckin suunnittelemassa tyylikkäässä Spa Hotel Regatasssa. Illallinen siellä oli runsas ja maittava – yllätyksenä verinen härkäpihvi lisukkeineen.
Russarö, Hangon Rintamamuseo ja Dagmarin puisto
Aamulla 12.6. purjehdimme taas m/s ”Summersea´lla” Hangon edustalla sijaitsevalle Russarön linnakkeelle, joka on vielä ajoittain Puolustusvoimien käytössä. Nytkin siellä olivat käynnissä Rannikkoprikaatin käsiaseammunnat. – Vauhdikkaana ja asiantuntevana oppaanamme oli kom evp Jarmo Valtimo, joka oli ollut mm Hagon Rannikkopatteriston komentajana vuosina 2000-01.
Russarön noin 80 hehtaarin linnakesaari on edelleen puolustusvoimien käytössä ja siviilit pääsevät käymään siellä vain opastetusti. Saari kuului aikoinaan nyt jo lakkautettuun Hangon Rannikkopatteristoon. Saarella sijaitsee 1863 valmistunut viisikerroksinen Hangon kaupungin vaakunassakin oleva kivimajakka, jota kutsutaan nimellä ”Hangon silmä”. Saaren erikoisuutena on kaksi sotahistoriallista aarretta, alkuperäiset Bethlehem Steel Company:n 234 mm:n merikanuunat, jotka ovat ainutlaatuisia koko Euroopassa.
Saimme innokkaan oppaamme johdolla tutustua majakkaan ja sekä käydä niin 234 mm:n järeän tykin asemissa kuin 100 TK-asemissa. Jarmo kertoi myös tosiasioita Russarön taistelusta. Ylimääräisenä ohjelmanumerona pääsimme vielä sisälle kasarmiinkin.
Järeä merikanuuna 234/50 Be (Bethlehem Steel) on todellista sotahistoriaa. Tykit oli alun perin 1910-luvulla tilattu Chilen laivastolle. Kauppa kuitenkin peruuntui ja kuusi niistä sijoitettiin vuoteen 1917 mennessä Russaröhön. Patteri jäi Suomen itsenäistyttyä hyvään kuntoon, paitsi että venäläiset olivat heittäneet tykkien lukot mereen. Suomi korjasi tykit ampumakuntoon ja paransi 30-luvulla niiden kantamaa kääntämällä putket ylösalaisin. Tykit evakuoitiin talvisodan jälkeen, sillä tykkiasemat jäivät Neuvostoliiton vuokra-alueen sisäpuolelle. Kolme tykkiä palautettiin jatkosodan aikana Russaröhön, kun neuvostoliittolaiset olivat poistuneet.
Tykin suurin kantama oli 25.5 kilometriä (alunp. noin 15 km). Kranaatti juonnettiin mekaanisella hissillä tykille ja laukaistiin matkaan ruutipusseissa ollein panoksin. Teoreettinen tulinopeus oli kaksi laukausta minuutissa ja käytännön tulinopeus 1.5 laukausta minuutissa.
100 56 TK (100 TK) oli suomalainen kevyt tornikanuuna, joka on modifioitu neuvostoliittolaisesta T 55-panssarivaunun tykkitornista. Kalustoa sijoitettiin runsaasti kantalinnoitteisiin aina 1980- ja 90-luvuille asti. 100 TK -kalusto modernisoitiin 1980-luvun lopulla asentamalla tykkiasemiin laseretäisyysmittarilla varustetut tähtäysperiskoopit ja tykkikohtaisen ammunnan mahdollistaneet tykkilaskimet.
Rannikkotykistön 1990-luvulla käynnistynyt alasajo johti myös 100 TK -kaluston alasajoon. Viimeiset ammunnat toteutettiin vuonna 2012. Käytöstä poistuneet tykit deaktivoitiin ja niistä osa jätettiin tuliasemiin. 100 TK käytti patruunalaukausta, joka juonnettiin mekaanisen juontolaitteen avulla ja ladattiin käsivoimin putkeen. Aseen hetkellinen tulinopeus oli noin kuusi laukausta minuutissa, ja se kykeni ampumaan noin 16.8 kilometriin.
Talvisota Russarössä alkoi välittömästi vihollisen suorittamilla ilmapommituksilla. Samana päivänä tuli tieto neuvostolaivaston uuden risteilijä Kirovin sekä kahden hävittäjän saattueen tulosta kohti Hankoa.
Joulukuun 1. päivänä 1939 saattue saapui Hangon edustalle. Etäisyyden ollessa 28 kilometriä tunnistettiin havaitun savun aiheuttajiksi risteilijä Kirov sekä kaksi hävittäjää. Saattue sai lähestyä vielä jokusen kilometrin, kunnes tulenjohtaja antoi käskyn häirintätulen aloittamisesta vasemmalla jaoksella. Muutaman Russarön yhdeksäntuumaisella Betlehem-tykillä ammutun laukauksen jälkeen risteilijä käänsi oikean kylkensä kohti linnaketta ja vastasi tuleen. Yksi Russarön ampuma kranaatti sytytti risteilijä Kirovin tuleen ja se poistui alueelta savuverhon suojissa. Kirovin ja hävittäjien saamista vaurioista on useita versioita. Useat lähteet raportoivat Tallinnasta, jonne Kirov hinattiin, että aluksen kyljessä olisi kaksi reikää. – Oppaamme Jarmon kertomana lähiosuman sirpale sytytti Kirovin ruutivaraston ja siellä tapahtui räjähdys.
Linnakkeen yhdeksäntuumaisten tykkien kantama oli alkujaan noin 15 kilometriä, mutta niihin tehtyjen uudistusten myötä kantama oli saatu nostettua reilusti yli kahteenkymmeneen kilometriin. Vihollinen ei ollut modifioinnista tietoinen ja näin se kyettiin myös Russarön taistelussa osin yllättämään – alkujaan omilla tykeillään.
Russarössä taistelusta säästyttiin suhteellisen pienillä vaurioilla lukuun ottamatta majakan itäpuolella sijainnutta majakanvartijan taloa, joka täysosuman saatuaan tuhoutui kokonaan. Taistelun jälkeen linnakkeen ruokalassa oli viikon verran tarjolla ammunnan satoa, mm. Molo-torskia sekä silakkaa Kirovin tapaan. (Otteita Johanna Pakolan kirjoittamasta taistelun historiasta)
Linnakkeelle käynnin jälkeen, tutustuimme Hangon motin 1940-41 tapahtumiin käymällä mm Hangon Rintamamuseossa. – Omana mielipiteenäni totean, että tuo veteraanien työtä kunnioittamaan tehty museo on yllättävän laaja, mielenkiintoinen ja upeasti toteutettu. Kannattaa käydä toistekin!
Museon parkkipaikalla nautimme retken ainoan kenttälounaan – uuden konseptimme mukaisesti V-H:n toteuttamana. Se täytti – ruokajuomineen – taas tehtävänsä ja hitsasi jälleen ryhmämme yhteen!
12.6. iltapäivällä tutustuimme Harparskog-linjan parhaiten säilyneeseen bunkkerimuseoon ”Irma”. Hieno paikka, joka lisäsi Hangon motin tietämystämme. Saman teki käväisymme Mannerheimin muistokivellä paikassa, jossa hän kiitti Hangon rintamalla taistelleita ruotsalaisia vapaaehtoisia heidän osallistumisestaan meidän kolmanteen vapaussotaamme.
Kotimatkalla vierailimme vielä Raaseporissa Dagmarin puistossa, jonka Esse oli valinnut ohjelmaamme ajatellen nimenomaan mukana olleita naisia. Puisto oli aikoinaan tehty kunnioittamaan venäjän keisari Aleksanteri III:n ja hänen puolisonsa Maria Fjodorovnan – tanskalainen prinsessa Dagmar – vierailua kyseiselle paikalle. Puistosta tuli sitten keisariparille mieluisa käyntien kohde.
Päivän päätteeksi ajoimme takaisin Nokialle, jossa olimme perillä klo 19.
Taas kerran hieno ja upea kesäretki! Sen suunnittelusta vastasivat Tuomo ja Esse, valmisteluista Esse ja toteutuksesta Tuomo. Kiitos kummallekin – Esselle postuumisti! Matka oli hieno kunnianosoitus Essen muistolle!
Kiitos myös Tuulalle ja V-H:lle! Tämä uusi konsepti Salon Matkatoimiston siipien suojassa toimii erinomaisesti. Tärkeintä on se, että saamme edelleen liikkua Tuovisten sinisellä bussilla ja mieluiten V-H:n itse ajamana!
Laadin tämän raportin kunnioittaakseni Essen muistoa!
Kale