Osallistuimme tänä vuonna Viron ja Latvian vapaussotien 107-vuotisjuhlallisuuksiin, Virossa 31.1.
pienellä delegaatiolla ja Latvian Aluksnessa 20.2. yhteismatkalla Vapaussodan Tampereen seudun
Perinneyhdistyksen kanssa (VAPETAS).
Viron vapaussodan muistotilaisuuksissa me olimme Latvian matkamme valmisteluun liittyen mukana
kolmen hengen joukolla – Kale, Tuomo ja Jouni Koskela, Vapaussodan Perinneliiton ja VAPETAS-
puheenjohtaja.
Jälleen hyvin järjestetyssä – Valgan Sotamuseon johtajan Meelis Kiven ja Kaitseliitin Valgan paikallisjohtajan
Kaido Lusikin johtamassa – hienosti suunnitellussa ja toteutetussa ohjelmassa oli ensin vuorossa
kunnianosoitus Pohjan Poikien marmoritaululla Valgan kirkolla. Siellä Kale piti muistopuheen suomalaisille
sankareilla sekä Kale ja Jouni laskivat meidän kukkalaitteemme. Pajun muistomerkillä oli seuraavaksi
totutun upea, isänmaallinen kunnianosoitus Viron vapaussotureille, Kuperjanovin joukoille sekä
suomalaisille vapaaehtoisille Pohjan Pojille. Väkeä oli paljon ja lippulinnat mittavat! Muistomerkille
laskettiin runsaasti kukkalaitteita. Juhlallisuuksien lopuksi oli vielä seremonia Pohjan Poikien muistokivellä
Pajun kartanon luona. Siellä meidän kukkalaitteemme laskivat Kale ja Tuomo. – Sää oli jälleen perinteinen –
aurinkoinen talvipäivä ja riittävästi pakkasta, -18 astetta!
Helmikuun lopulla 19. – 22.2.2026 me teimme yhdessä VAPETASn kanssa Talviretken Viroon ja Latviaan. Matka oli Tuomon perusteellisesti suunnittelema, kellottama ja toteuttama. Matkan vastuullinen järjestäjä oli Salon Matkatoimisto. Onneksemme saimme taas liikkua tutulla sinisellä bussilla V-H:n kuljettamana! Matkalle osallistui 32 henkilöä – Tampereen suunnalta ja pääkaupunkiseudulta. Jouni Koskela on tehnyt VAPETASn kotisivuille upean matkaraportin otsikolla ”Matka Viroon ja Latviaan
avarsi yhteistä historiaa”. Käytän sitä – kursiivilla esitettynä – pohjana tässä omassa raportissani – hieman
täydennettynä ja omin kuvin ryyditettynä:
Itsenäistymiset: Suomi 6.12.1917, Viro 24.2.1918, Latvia 18.11.1918. Rauhat Neuvosto-Venäjän
kanssa: Viro 2.2.1920, Suomi 14.10.1920, Latvia 11.8.1920.
Veljeskansojen poliittista ja sotilaallista historiaa yhdistää moni asia: kirjavat valtiolliset ja
sotilaalliset kuviot Venäjän/Neuvostoliiton, Saksan ja Ruotsin puristuksessa; valtiollinen
itsenäistymisprosessi I maailmansodan mahdollistamissa pyörteissä; rauhan solmiminen Neuvosto-
Venäjän kanssa. Yhteiset polut erosivat II maailmansodan myötä, mutta erityisesti virolaisille
Suomi oli ikkuna länteen ja vapauteen. 1990-luvulta lähtien Neuvostoliiton hajottua polut ovat
jälleen yhtyneet EU- ja Nato-jäsenyyksien myötä.
Kaikki edellä mainitut asiat tulivat vahvasti esille Vapaussodan Tampereen Seudun
Perinneyhdistyksen ja Pajarin Poikien Perinneyhdistyksen matkalla Viroon ja Latviaan 19.–22.
helmikuuta.
Tamperelaisten lisäksi mukana oli useita helsinkiläisiä sotaperinteemme aktiiveja. Kaikkiaan meitä
oli 33 hengen ryhmä suomalaisten Pohjan Poikien jalanjäljillä..
Pääkohteemme oli Latvian puolella Aluksne, joka vuonna 1919 oli Marienburg. Viron vapaussota
ulottui Latvian puolelle, missä oli sama vihollinen eli bolshevistisen Neuvosto-Venäjän puna-
armeija. Marienburgin ja Babezkin taisteluista tuli osana Viron vapaussotaa, myös Latvian vapaussodan taisteluita. Käväisimme Viron Pajun taistelun (31.1.1919), Marienburgin taistelun
(21.2.1919) ja Babezkin taistelun (23.2.1919) paikoilla.
Latviassa Aluksnen kaupungissa meillä oli kunnia paljastaa muistokiveen kiinnitetty muistolaatta.
Muistokivikin on tamperelaisten aloitteesta pystytetty vuonna 2019. Paljastuspuheen piti
kenraalimajuri evp Kalervo Sipi. Kaupunki järjesti lisäksi juhlan yhtenäiskoulun juhlasalissa, missä
julkaistiin tamperelaisen Tuomo Juntusen suomenkielinen teos Marienburgin taisteluista latvian
kielellä. Käännöstyön tekijälle opettaja Inese Incenbergalle luovutimme Sinisen Ristin tunnuksena
ja kiitoksena kansojen välisestä yhteistyöstä. Juhlaan toivat raikkaan tervehdyksen eri-ikäisten
koululaisten laulu- ja soittoesitykset.
Tässä lyhyt paljastuspuheeni Aluksnen asemalla pe 20.2.: ”Edessänne oleva Rautjärveltä Suomesta
tänne tuotu Salpalinjan kivi on osa Aluksnen kaupungin ja Vapaussodan Perinneliiton jo vuonna
2014 aloitettua yhteisprojektia. Tällä vuonna 2019 paljastetulla muistokivellä me suomalaiset
haluamme kohdistaa syvän kiitoksemme ja kunnioituksemme täällä taistelleille suomalaisille
vapaaehtoisille, urhoollisille Pohjan Pojille.
Muistokiven infolaatassa lukee latviaksi ja englanniksi ”Suomalaiset vapaaehtoiset taistelivat
täällä helmikuussa 1919 Latvian itsenäisyyden puolesta”. Kivi on hyvä osoitus maidemme
välisestä aktiivisesta ja tuloksekkaasta kanssakäymisestä. On hienoa saada jälleen tänään olla
täällä osoittamassa arvostuksemme Latvian vapaussodan muistolle ja olla mukana edistämässä
Suomen ja Latvian yhteistyötä ja suhteita.
Tämä kivi on tuotu tänne Salpalinjasta. Tuon linjan merkitys oli meille suomalaisille varsinkin kesän
1944 puolustustaisteluissa suuri. Se oli meille vankka henkinen selkäranka. Vaikkakin merkitys
silloin oli symbolinen, niin se oli ratkaiseva. Siksi tämä tällä paikalla seisova kivi on oivallinen kiitos
täällä urheasti taistelleille vapaaehtoisille Pohjan Pojille heidän osuudestaan 107 vuotta sitten
käydyssä Marienburgin vapautusoperaatiossa.
Kunnioitetut läsnäolijat, me Pajarin Poikien Perinneyhdistyksessä olemme vuosien saatossa täällä
vieraillessamme havainneet, että huolimatta kiven vieressä olevasta informaatiotaulusta itse
kivestä puuttuu jotakin, se on alaston. Niinpä me olemme tänään meidän aloitteestamme ja
Aluksnen kaupungin suostumuksella kiinnittäneet kiveen lisälaatan, jossa on ytimekäs teksti
”Vuoden 1919 Marienburgin taistelujen sankareille” – nyt kolmella kielellä.”
Paljastin lisälaatan yhdessä vuonna 2019 kaupunginjohtajana toimineen, hyvän
yhteistyökumppanimme Arturs Dukuliksen kanssa. – Paikalla oli myös virolaisen Pohjan Poikien
killan lippu.
Latvian ensimmäisen Raamatun kääntäjän Ernst Glückin mukaan nimetyssä lukiossa vietetty
tilaisuus oli todella mieleen painuva. Kaikesta näkyi se työn määrä, minkä paikalliset olivat
uhranneet juhlan ohjelman eteen. Konserttiosiossa nuoret musikantit paneutuivat suurella innolla
esittämäänsä ohjelmaan. Tuomon kirjan latviannos on upea ja sen kääntäjä Inese oli onnistunut työssään. Tuomo käänsi kirjan ensiksi englanniksi. Suurin kiitos päivän tilaisuuksien ohjelmasta ja
niiden onnistumisesta kuuluu Evita Aplokalle ja Sanita Eglitelle! – Jouni luovutti VAPETAS-
standaarin Aluksnen kaupungille.
Babezkissa, nykyisessä Bejassa, laskimme seppeleen suomalaisten hautapaikalle yhdessä Aluksnen
kaupungin ja Latvian puolustusvoimien edustajien kanssa.
”Babezkin ansan” uhrien haudalla vietetyn muistohetken jälkeen käväisimme vielä ennen Riikaan
ajoa Zeltinin ohjustukikohdassa. Tuo kylmän sodan aikainen tukikohta on meidän ansiostamme
nykyään yleisönkin löydettävissä. Ohjuksena siellä oli silloin R-12 Dvina (NATO-nimeltään SS-4
Sandal), ydinkärjellä varustettu keskimatkan ballistinen ohjus ja maalina mm Pariisi. Tänä päivänä
ohjuksen laukaisualustalla kököttää Aluksnen keskustasta sinne siirretty V.I. Leninin massiivinen
kivipää.
Käynnit sotamuseoissa niin Riiassa kuin Tallinnassa vahvistivat kuvaa yhteisestä historiastamme.
Käynti Riian lähellä Bikerniekussa juutalaisten tuhoamispaikalla osoitti sodan ja vihanpidon
mielettömyyksiä.
Lounaan jälkeen vierailimme karulla ja pysäyttävällä Bikerniekin tuhoamispaikalla. Saksan kansallissosialistit
tappoivat siellä noin 35 000 ihmistä. Symbolisen muistomerkkikirkon graniittialttarissa on neljällä kielellä
Jobin kirjan 16:18 sanat: Älä peitä vertani, maa! Älä tukahduta sen kostonhuutoa. – Menomatkalla
yöpymispaikkaamme Pärnussa poikkesimme paikallishankintoja toteuttamaan Superalkossa Ainazissa.
Kotiinpaluupäivänä käväisimme vielä ”Viron Sotamuseossa – kenraali Laidonerin museossa” Viimsin
kartanossa ja nautimme hyvän lounaan Tallinnan satamassa panimoravintolassa ”Kochi Aidad”
Taas kerran upea sotahistoria- ja kulttuuriretki Tuomon johdolla! Kiitos, Tuomo!
Kiitos VAPETAS`lle ja Jounille hienosta yhteisprojektista. Kiitos myös Tuulalle ja V-H:lle! Uusi konsepti
Salon Matkatoimiston siipien suojassa toimii – ainakin meidän kannaltamme katsottuna. Tärkeintä on se,
että me saamme edelleen liikkua Tuovisten sinisellä bussilla ja mieluiten V-H:n itse kuljettamana!
Kale
(Kuvat – Matti Luokola sekä Seija ja Kalervo Sipi)