
Kahden peruutetun tilaisuuden jälkeen pystyttiin Tampereella taas järjestämään 12.12.2022 Kalevan lukiolla perinteinen talvisodan Tolvajärven taistelujen muistoksi vietettävä Pajari-päivä. Tapahtuman järjestäjinä olivat Pajarin Poikien Perinneyhdistys (PPPY) ja Pirkanmaan aluetoimisto. Ensimmäistä kertaa juhla oli myös Maanpuolustuskoulutusyhdistys MPK Hämeen maanpuolustuspiirin vuosipäivä.
Tilaisuus oli samalla kaksinkertaisen Mannerheim-ristin ritarin, kenraalimajuri Aaro Pajarin johtamien joukkojen perinteiden pirkanmaalaisten vaalijoiden perinnepäivä. Tampereen maakuntakomppania muistaa 16. Jalkaväkirykmenttiä ja Tolvajärven taisteluita ja Pirkanmaan maakuntakomppania JR 27:a ja Hopeasalmen taisteluita. – Mukana oli toista kertaa myös Satakunnan lennoston Suojauskomppania.
Ohjelmassa oli PPPY:n puheenjohtajan Kalervo Sipin tervetulotoivotuksen jälkeen kunkin järjestäjätahon tervehdykset ja palkitsemiset.
Sipi totesi avaussanoissaan mm: – ”Tammikuussa 2020 alkoi koronapandemia, joka sotki meidänkin elämämme ja aiheutti myös peruutuksia juhlamme järjestelyissä. Emme ole vielä edes täysin selvinneet
tuostakaan riesasta, kun alkoi jotakin vielä pahempaa! Venäjän brutaali hyökkäys Ukrainaan 24. helmikuuta tänä
vuonna toi sodan Eurooppaan. Elämme tänään poikkeuksellisen jännittyneessä, epävakaassa maailmantilanteessa.
Tunnelma on kylmääkin sotaa hyisempi.

Sodan nopeaa loppua ei ole näkyvissä ja alkava talvi tulee vaikuttamaan kummankin osapuolen mahdollisuuksiin operoida. Lännen tuki on Ukrainan puolustustaistelun onnistumisen kannalta edelleen ensiarvoisen tärkeää ja siinä me suomalaiset olemme omalla voimakkaalla panoksellamme mukana.
Edellisen Pajari-päivän jälkeen olemme koronasta ja Ukrainan sodasta huolimatta saaneet paljon aikaan. En ryhdy niitä luettelemaan, mutta teen pari nostoa, kerron lyhyesti muutamasta tähtihetkestämme:
Viime kesänä tuli kuluneeksi 125 vuotta Pajarin syntymästä. Siihen liittyen järjestimme kaksikin seminaaria:
ensimmäisen kesäkuussa Pajari-näyttelyn avaukseen liittyen Kangasala-talossa ja toisen varsinaisena syntymäpäivänä 17.7. Kalevankankaan kunnianosoituksen jälkeen Kangasalan Pohtiolammella. Nämä tilaisuudet toteutimme yhdessä Heikki Mäenpään johtaman Harjula Production Oy:n kanssa.
Järjestimme yhdessä rautjärveläisten kanssa viime vuoden heinäkuun viimeisenä Pajarin johtaman 18. Divisioonan sotaan lähdön 80-vuotismuistojuhlan Rautjärven kirkossa ja Pitäjäntuvalla. Erinomaisten alustusten lisäksi tuossa sotahistoriapäivässä paljastettiin kenttäpiispa Pekka Särkiön pitämän kenttähartauden jälkeen taas uusi muistomerkki pajarilaisille – nyt 18. Divisioonan sotaan lähdön ja henkilöstön kunniaksi.”

Pirkanmaan aluetoimiston puolesta esiintyi sen päällikkö, everstiluutnantti Tommi Marttinen. Yhtenä seremoniana hänellä oli maakuntakomppanioiden ansioituneiden palkitseminen ”Pajarin Nyrkki” -nimisellä muistoesineellä. Tuon perinnevälineen mottona on: ”Jos meillä ei ole muuta käsissämme kuin kivi, puolustamme sillä maatamme asiattomia tunkeilijoita vastaan.” Pirkanmaan komppanian päällikön tehtävät vaihdettiin sotilaallisin menoin.
Satakunnan lennoston nimissä piti everstiluutnantti Petri Landkammer mielenkiintoisen Ukrainan kunniakkaita taisteluitakin Venäjää vastaan käsitelleen puheenvuoron. Hän palkitsi yhdessä Suojauskomppania päällikön ylivääpeli Jari Järvelän kanssa vuoden aikana ansioituneet.
MPK Hämeen piiripäällikkö Matti Eskola palkitsi tervehdyssanojensa ja piirin toimintaa luodanneen esityksensä jälkeen yhdessä kahden piirin aktiivin kanssa MPK:n ansioituneita
sitoutuneita. Heitä olikin tällä kertaa koronapandemian aiheuttamien siirtojen takia runsaasti!

Ekonomi, sotahistorioitsija Tuomo Juntunen piti juhlassa tapansa mukaan perusteellisen ja mielenkiintoisen esitelmän Pajarin sotatiestä, joka oli kronologisesti jatkoa hänen aiempien Pajari-päivien esityksiinsä. Tällä kertaa otsikkona oli ”18.D:n hyökkäys Kannakselle kesällä 1941”.
Kenraalimajuri evp Kalervo Sipi jakoi tilaisuuden lopuksi kaksi johtamansa perinneyhdistyksen korkeinta huomionosoitusta, ”A.O. Pajari Muistolevykettä”. Saajina olivat Reetta Vauhkonen ja hänen kauttaan Vauhkosten Lomamökit Anttolan Hämyytsaaressa ja toimitusjohtaja Heikki Mäenpää ja hänen johtamansa Harjula Production Oy Kangasalta.
Tilaisuuden juhlavasta musiikista vastasi MPK Hämeen soittokunta kapellimestarinaan Pekka Ahonen. Juhla päättyi yhdessä seisten laulettuun ”Kesäpäivä Kangasalla”.
Paikalla oli noin 250 henkilöä, jotka saivat tervetullutta vaihtelua ja rohkaisua elämäänsä
haasteiden ja epävakaan maailmantilanteen aiheuttamien ongelmien keskelle!
Raportin laati Kalervo Sipi